Tästä osiosta löydät tietoa koulutuksista ja oppilaitoksista Etelä-Savossa, sekä koulutukseen hakemisesta. Saat myös apua opiskeluvaihtoehtojen pohdintaan.

Bovallius -ammattiopisto on S. ja A. Bovalliuksen säätiön ylläpitämä ammatillinen
erityisoppilaitos. Koulutuksemme on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille.
Ammattiopiston toimipaikat ovat Laukaassa, Pieksämäellä ja Turussa. Lisäksi koulutusta on tuotu opiskelijoiden lähelle alueellisena koulutuksena Iisalmeen, Jyväskylään, Kuopioon, Laitilaan, Mikkeliin, Pyhäjärvelle, varkauteen, Viitasaarelle ja Äänekoskelle.
Erityisenä kehittämisen kohteena Bovallius -ammattiopistossa on yksilöllisen, työvaltaisen erityispedagogiikan kehittäminen. Koulutukset toteutetaan monimuotoisesti huomioiden opiskelijoiden erilaiset työ- ja elämäntilanteet.
Oppilaitos järjestää tilauskoulutusta työpaikoille ja asumisyksiköille.
Yhteydenotot:
puhelin 022 741100 (vaihde)
Pyhityntie 45
76100 PIEKSÄMÄKI
bovallius@bovallius.fi
www.bovallius.fi
.jpg)
TutkintoDiak
Tutkintoon johtava aikuiskoulutus
Koulutus toteutuu monimuoto-opiskeluna. Lähijaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Opiskelu sisältää itsenäisen työn ja lähijaksojen lisäksi virtuaaliopintoja, itsenäistä ja tiimityöskentelyä sekä harjoittelua.
Opiskelun alkaessa opiskelija tekee yhdessä opinto-ohjaajan ja opettajatuutorin kanssa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (hops). Aikaisemmat opinnot, alan työkokemus sekä muutoin hankittu opetussuunnitelman mukainen osaaminen otetaan huomioon opiskelusuunnitelmassa. Opiskeluaika on yksilöllinen.
Aikuiskoulutus on mahdollista suorittaa työn ohella harjoitteluja lukuun ottamatta. Lisäksi Diak Itä toteuttaa yhdessä Diakin verkoston kanssa sosiaalialan koulutusohjelman ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Päihteet ja syrjäytyminen ja Diakonia ja nuorisotyö
PalveluDiak
Muu aikuiskoulutus
Lisätietoja:
Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK ITÄ
Huvilakatu 31, 76130 PIEKSÄMÄKI
www.diak.fi
.jpg)
Etelä-Savon ammattiopisto (Esedu) tarjoaa aikuisopiskeluun monia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, joista keskeinen osa ovat näytöin suoritettavat ammatilliset perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä työelämän eri ammattialojen edellyttämät erilaiset pätevöitymiskoulutukset ja osaamistestit. Yritysten ja organisaatioiden menestystä tuemme yrityksen tarpeisiin räätälöidyillä koulutus- tai kehittämispalveluilla.
Koulutusalamme ovat:
Aikuisten ammatilliset tutkinnot:
Näyttötutkinnot ovat erityisesti aikuisille suunniteltuja ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia tutkintoja. Näyttötutkinnot on kehitetty nimenomaan aikuisväestön, yritysten ja työyhteisöjen kehitystarpeisiin.
Näyttötutkinnoissa voi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti jo aiemmin hankitun osaamisen ja siten nopeuttaa tutkinnon suorittamista. Näyttötutkinnon voi suorittaa myös ilman tutkintoon valmistavaa koulutusta.
Etelä-Savon ammattiopistossa on näyttötutkinto-oikeudet yli 70:een tutkintoon.
Toimipisteet Mikkelissä:
Toimipisteet Pieksämäellä:
Toimipiste Juvalla:
Esedussa on aikuisille eri elämäntilanteisiin sopivat monipuoliset ja yksilölliset oppimispolut. Koulutukseen voit osallistua eri aikuiskoulutuksen rahoitusväylien kautta. Koulutusmuotojamme ovat omaehtoinen perus- ja lisäkoulutus, työvoimakoulutus, oppisopimuskoulutus ja henkilöstökoulutus.
Etelä-Savon Koulutus Oy
Etelä-Savon ammattiopisto
PL 304, FI- 50101 Mikkeli
vaihde: (015) 221 5111
www.esedu.fi
etunimi.sukunimi@esedu.fi

Tarjoamme laadukasta opetusta ja yksilöllistä ohjausta viihtyisässä ympäristössä. Tavoitteenamme on tukea Sinua valkolakin saamisessa. Halutessasi Sinulla on myös mahdollisuus suorittaa yksittäisiä lukiokursseja.
Opiskelu aikuislinjallamme on tilanteesi ja tarpeidesi mukaan joustavaa ja monimuotoista.
Voit suorittaa opintoja
Heinäveden lukio
Kenttätie 1
79700 HEINÄVESI
Heinäveden lukion aikuislinja
Koulutus
Täydennyskoulutuksemme punainen lanka on liiketoimintaosaamisen kehittäminen. Koulutuksen lähtökohtana ovat osallistujien kokemusperusta ja osaaminen sekä oman organisaation kehittämisen tarpeet. Tarjoamamme koulutuksen hyöty näkyy suoraan oman työn ja organisaation kehittymisenä. Tämän lisäksi koulutus antaa hyvän mahdollisuuden rakentaa arvokasta suhdeverkostoa ja tutustua eri toimialojen kollegoihin. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen tarjonnasta löytyy Mikkelissä myös avoimen yliopiston opintoja.
Asiakkaitamme ovat erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten johtajat, yrittäjät ja yritysten henkilöstö. Koulutuksistamme löytyy erinomaisia vaihtoehtoja myös julkisorganisaatioiden esimiehille ja esimerkiksi opettajille sekä PK-sektoria tukevien organisaatioiden edustajille. Kaikki koulutuksemme toteutetaan monimuotoisia oppimismenetelmiä käyttäen. Suuri osa ohjelmistamme on mahdollista suorittaa työn ohessa.
Koulutukset aihealueittain
Liiketoimintaosaaminen on tietoa ja taitoa luoda osaamisesta ja teknologiasta menestyvää liiketoimintaa sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämän osaamisen kartuttamiseksi tarjoamme koulutuksia seuraavilla aihealueilla:

Lisätiedot:
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus
BScBA - Kansainvälisen liiketoiminnan kandidaattiohjelma
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa englanninkieliseen kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon (Bachelor of Science in Economics and Business Administration, BScBA) johtavaa koulutusta Mikkelissä. Vuosittain uusia opiskelijoita otetaan yhteensä 80 neljän valintaryhmän perusteella.
Yhden valintaryhmän valintaperusteena on avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella valitut opiskelijat (5 opiskelupaikkaa vuonna 2007). Kelpoiseksi katsotaan hakija, joka on suorittanut avoimessa yliopistossa kauppatieteiden kandidaatin/maisterin tutkintoon Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vaadittavat yhteensä 54 opintopisteen laajuiset uuden tutkintorakenteen mukaiset kaikille pakolliset yhteiset opinnot. Avoimen yliopiston opintoja voi suorittaa esim. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen avoimessa yliopistossa.
Lisätiedot:
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Mikkeli BScBA Program

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti pähkinänkuoressa
Ruralia aikuiskouluttajana 
Ruralia-instituutti tuottaa Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaista
Lisäksi instituutti koordinoi monitieteisiä valtakunnallisen yliopistoverkoston Rural Studies -maaseutuopintoja.
Avoin yliopisto-opetus on Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaista ja liittyy Ruralia-instituutin asiantuntemusaloihin.
Lisätietoja:
www.helsinki.fi/ruralia
Eco Studies
Rural Studies
Co-op Studies

Kansalaisopisto on Itä-Hämeen kansansivistystyön säätiön ylläpitämä ja Pertunmaan, Hartolan ja Sysmän kuntien alueilla toimiva opisto, joka tarjoaa nuorille ja aikuisille heidän vapaa-aikanaan tilaisuuden kehittävään ja monipuoliseen opiskelu- ja harrastustoimintaan. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.
Itä-Hämeen opistossa toimii myös kansalaisopiston musiikkikoulu. Opetusta annetaan Hartolassa ja Sysmässä. Opetus on järjestetty taiteen perusopetuslain mukaan. Musiikkikoulun tehtävänä on musiikin perusopetuksen antaminen musiikinharrastajille sekä niille, jotka pyrkivät musiikin korkea-asteen koulutukseen ja musiikkialan ammatteihin. Opetusvuoden päättyessä järjestetään kurssitutkinnot. Musiikkikouluun hakeudutaan pääsykokeiden kautta keväällä.
Itä-Hämeen opisto on myös kansanopisto, jossa toimii aikuislukio. Lisäksi kansanopistossa on yliopistoon valmentavia linjoja ja lyhytkursseja.
Kansalaisopiston opetusohjelma on nähtävissä opiston kotisivuilla.
Yhteystiedot ja tiedustelut
Opiston toimisto
Kaikulantie 90
19600 Hartola
p. 03-874 740
www.ihopisto.net
sähköposti: kansalaisopisto(at)ihopisto.net

Itä-Karjalan Kansanopiston ylläpitäjä on Itä-Karjalan Kansanopistoseura r.y..Ylläpitäjällä on kansanopiston ylläpitämislupa sekä perus- ja lisäopetuksen ja ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen järjestämisluvat. Opisto on toiminut Impilahdella Laatokan Karjalassa vuosina 1906-1939 ja Punkaharjulla vuodesta 1940 alkaen.
Aikaansa seuraava sitoutumaton oppilaitos järjestää sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta. Se tarjoaa tilaisuuden monipuoliseen itsensä kehittämiseen ja mahdollisuuksia valmentautumiseen jatko-opiskeluun, työelämään ja yhteiskuntaan. Yhdessä siellä opitaan itsenäistymisen taitoja. Opisto on nuorille turvallinen mahdollisuus omien siipiensä kokeiluun kodin ulkopuolella. Opisto sopii myös aikuis- ja senioriopiskelijoille, elämäänsä muutosta ja uusia virikkeitä etsiville. Opintolinjoilla on opiskelijoita 80-100. Järjestämme koulutusta myös opiston ulkopuolella.
Opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen opetus- tai opintojen järjestämistä koskeva suunnitelma, jossa huomioidaan mm. aikaisempiin suorituksiin ja työkokemukseen perustuvat korvaavuudet.
Opisto järjestää lisäksi monipuolisia kursseja, mm. kesälukioita, työ- ja virkistysleirin (International working camp), luonto-, elämys-, hyvinvointi-, aktiviteetti-, toteuta toiveesi- ja kielikursseja sekä toveripäivät, kesä-, taide- ja rippikoululeirejä, leirikouluja, kokouksia, tapahtumia ja perhetilaisuuksia. Kesähotellissamme voit majoittua edullisesti ja nauttia Valoniemen keittiön antimista.
Opiskelu oikeuttaa opintotukeen. Aikuisopiskelija voi saada aikuiskoulutustukea tai koulutuspäivärahaa tietyin edellytyksin. Lisätietoja saa KELA:lta, työvoimatoimistoista, koulutusrahastolta ja opistolta.
Opistolla on nykyaikainen opiskelija-asuntola ja muita asumisvaihtoehtoja. Opiskelijoiden viihtyvyydestä, turvallisuudesta ja terveydestä huolehtivat vapaa-ajan-/asuntolaohjaajat, kouluterveydenhoitaja, ohjaus- ja muuta henkilöstöä sekä tarvittaessa yöpäivystäjä asuntolassa. Lemmikkieläimiä ei voi tuoda opiskelija-asuntoihin. Iltaisin on monipuolista kerho-, kurssi- ym. toimintaa. Ne ovat pääosin maksuttomia.
Itä-Karjalan Kansanopisto
Valoniementie 32
58450 PUNKAHARJU
Toimisto ja vaihde (015) 572 11
Telefax (015) 572 1220
ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi
Rehtori Maija Tenojoki (015) 572 1270
matkapuhelin 050 375 7935
maija.tenojoki@ikko.fi
Koulutussuunnittelija, apulaisrehtori
Jukka Puolakka (015) 572 1225
matkapuhelin 0500 917 838
jukka.puolakka@ikko.fi
Vastaanotto / vapaa-ajanohjaus (015) 572 1201 (015) 572 1201
Itä-Karjalan kansanopisto

Soveltavan ympäristökemian laboratorio perustettiin Mikkeliin vuonna 2004. Tutkimusyksikön kansainvälisen henkilöstön määrä on 35 keväällä 2007. Yksikön tavoitteena on olla alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä, korkeaan osaamisen perustuva soveltavan tutkimuksen laboratorio.
Tutkimusryhmässä työskentelee jatko-opiskelijoita, jotka ovat valmistuneet Suomen eri korkeakouluista. Uusia tutkijoita haetaan yleisillä työnhakuilmoituksilla diplomi-insinööriksi tai filosofian maisteriksi valmistuneista kemian, tekniikan ja/tai ympäristötieteen opintoja suorittaneista. Jatko-opinnot tähtäävät tohtorin tutkintoon, johon kuuluu kansainvälinen tutkimustoiminta. Tutkimusryhmän toimintaan kuuluu läheinen yhteistyö Etelä-Savon yritysten kanssa.
Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden on mahdollista suorittaa lopputyönsä tutkimusyksikössä. Lisäksi laboranttiopiskelijat voivat suorittaa harjoittelujaksojaan.

Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampus sijaitsee Suomen kauneimmalla kampuksella kaupungin keskustan tuntumassa mäellä, josta avautuu näkymä Pihlajavedelle, saimaannorpan pesimäalueelle. Maisemaan kuuluu myös Olavinlinna, joka tunnetaan kesäisin oopperanäyttämönä.


Kansallisen Sivistysliiton Opintokeskus Kansio on vapaan sivistystyön toimintakenttään kuuluva aikuisoppilaitos, jonka päätehtävänä on järjestää yleissivistävää opintotoimintaa kokoomuslaiselle järjestöväelle.
100 jäsenjärjestöä
Yhdentoista opintokeskuksen lisäksi muita keskeisiä vapaan sivistystyön työmuotoja ovat kansanopistot, kansalais- ja työväenopistot ja kesäyliopistot. Opintokeskus Kansiota ylläpitää Kansallinen Sivistysliitto, jossa on yli 100 pääasiassa kokoomuslaista jäsenjärjestöä. Yhteistyö opintokeskuksen taustajärjestöjen kanssa organisoituu pääasiassa päivittäisten kontaktien ja opintokeskuksen johtokunnan/sivistysliiton hallituksen kautta.
Perustehtävänä toiminnan opinnollistaminen
Kansion perustehtävä on jäsenjärjestöjen toiminnan opinnollistaminen eli omaa toimintaansa tutkivan ja kehittävän toimintamallin edistäminen. Tätä pyrkimystä Kansio tukee myöntämällä jäsenjärjestöilleen taloudellista tukea kurssi- ja opintokerhotoimintaan, välittämällä asiantuntijoita erilaisiin koulutustilaisuuksiin, tuottamalla oppimateriaaleja, tukemalla jäsenjärjestöjen sisäisiä kehitysprojekteja ja antamalla apua tilaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi Kansio tuottaa yksin tai yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa vuosittain laadittavan koulutus- ja tapahtumakalenterin mukaisesti lyhyitä ja pitkiä koulutusohjelmia sekä kulttuuritapahtumia. Kansion oma koulutustoiminta koostuu ennen kaikkea pitkistä, monimuoto-opiskeluun perustuvista valmennusohjelmista mm. järjestöjohdolle ja kunnallisille luottamushenkilöille.
Yhteiskunnallista koulutusta
Koulutustarjonta keskittyy pääasiassa yhteiskunnallisiin asioihin sekä persoonallisuuden kasvuun ja kulttuuriin liittyviin teemoihin. Keskeisiä koulutussisältöjä ovat mm. yhdistystoiminnan ja luottamushenkilötoiminnan kehittäminen, esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen parantaminen, kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan aktivointi sekä tietotekniikkakoulutus.
Lisätietoja osoitteesta:
www.kansio.fi

Lappeenrannan teknillisen yliopiston Mikkelin yksikön tehtävänä on yliopistotasoisen teknillisen osaamisen välittäminen Mikkelin alueelle tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä koulutuksen avulla. Mikkelin yksikkö tukee alueen ja sen yritysten kilpailukykyä tuottamalla ja kokoamalla kansainvälisesti korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa liiketoimintaosaamista sekä kehittämällä ja kouluttamalla eteläsavolaisia yrityksiä, organisaatioita ja yksiköitä. Painopisteenä yksikön tutkimuksessa ovat bioenergiatekniikka ja materiaalitekniikka.
Bioenergian tutkimusryhmän tutkimustoiminta painottuu bioenergian jalostusketjuun ja käyttöön liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehitystyöhön. Soveltavalla, pitkäjänteisellä tutkimus- ja kehittämistoiminnalla edistetään uuden bioenergiaan liittyvän liiketoiminnan syntymistä. Kohderyhmänä ovat erityisesti biopolttoaineiden tuotannossa, jalostuksessa ja kone- ja laitevalmistuksessa toimivat yritykset, energiaa tuottavat ja kuluttavat yritykset, suunnittelu- ja konsulttitoimistot sekä alalle uutta liiketoimintaa suunnittelevat yrittäjät.
Lisätietoja:
ASTRaL (The Advanced Surface Technology Research Laboratory) on tutkimusyksikkö, joka on erikoistunut ohutkalvojen pinnoittamiseen sekä pinnoitteiden ja alusmateriaalien välisten vuorovaikutusten ja toimivuuden tutkimiseen. ASTRaL on osa Mikkelin pinnoitteet ja komposiitit -tutkimuskeskusta (MCCRC-Mikkeli Coatings and Composites Research Center) ja sijaitsee Mikkelin ammattikorkeakoulun kampusalueella.
ASTRaL:ssa tehdään perus- ja soveltavaa tutkimusta ohutkalvojen pinnoitustekniikoiden alueella. Pinnoitusmenetelmiin kuuluvat mm. magnetroni sputterointi, radiotaajuus plasmasuihku sputterointi ja ALD (Atomic Layer Deposition). Tutkimuksessa keskitymme sekä pinnoitusprosesseihin että pinnoitteiden ominaisuuksiin. Materiaalien karakterisointiin käytettyjä tekniikoita laboratoriossamme ovat röntgen diffraktometria, ionimassa spektrometria, micro-Raman spektrometria, atomivoima mikroskopia, pyyhkäisyelektronimikroskopia, UV-VIS ja infrapuna spektroskopia ja ellipsometria.
Lisätietoja:

Mikä on Linnalan Setlementti ry?
Linnalan Setlementti ry on yksityinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1938.
Setlementin toiminta nojautuu setlementtiliikkeen arvoihin, joiden perusajatuksena on tukea lähimmäistä kaikissa elämänvaiheissa sekä edistää henkistä kasvua ja elinikäistä oppimista. Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.
Linnalan Setlementti ry:n toimintaan sisältyvät kansalaisopisto, kuvataidekoulu, kaksikielinen (suomi-englanti) leikkikoulu, seniorikeskus, ystäväntuvat, maahanmuuttajatyö ja lounaskahvio. Lisäksi seniori-, omaishoito- ja maahanmuuttajatyötä vahvistetaan ja laajennetaan projektirahoituksen turvin.
Mitä kursseja ja opetusta Linnalan opisto tarjoaa?
Mitä muuta koulutusta Linnalan opisto tarjoaa?
Tervetuloa Linnalaan!
Linnalan opisto
Sotilaspojankatu 7,
57100 Savonlinna
P. (015) 511 80
www.linnala.fi

Koulutusta kaikille ja jokaiseen elämänvaiheeseen
Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) pähkinänkuoressa
MAMK aikuiskouluttajana
MAMKissa opiskelee vuosittain noin tuhat aikuisopiskelijaa eri koulutusaloilla.

Opinnot voi suorittaa töiden ohella. Perinteisen opetuksen rinnalle ovat tulleet verkko-opiskelu sekä työelämän kehittämistarpeista nousevien oppimistehtävien ratkaiseminen. Työelämässä tai muuta kautta hankittu osaaminen otetaan tutkintoa suorittaessa huomioon.
Mikkelin ammattikorkeakoulu – Sinne on päästävä.
Hakutoimisto: p. 0153 556 335 0153 556 335 hakutoimisto(at)mamk.fi

Mikkelin kansalaisopisto tarjoaa kaikille asukkaille mahdollisuuden monipuoliseen opiskeluun sekä itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta. Opetus on avointa, pääasiassa harrastustavoitteista koulutusta, joka jakautuu seuraaviin aineryhmiin:
Erilaisia kursseja on vuosittain noin 750 ja opiskelijoita niillä 10 500.
Opisto järjestää myös:
Mikkelin kansalaisopisto toimii kaupungin lisäksi Hirvensalmen ja Ristiinan kunnissa.
Mikkelin kansalaisopisto
rehtori Leena Hytönen
PL 33 (Savilahdenkatu 24) 50101 Mikkeli
www.mikkeli.fi/kansalaisopisto
sähköposti: kansalaisopisto(at)mikkeli.fi
Mikkelin kesäyliopisto on yksi maamme 20 kesäyliopistosta, perustettu jo vuonna 1970. Mikkelin kesäyliopiston koulutustehtävänä on järjestää avointa yliopisto-opetusta ja muuta vapaasta sivistystyöstä annetun lain piiriin kuuluvaa opetusta, kuten ammatillista lisäkoulutusta, tilauskoulutusta ja koululaiskursseja. Opetus on kaikille avointa, alueen koulutustarjontaa tukevaa, monipuolista, osallistujien iästä ja pohjakoulutuksesta riippumatonta koulutusta.
Henkilökunta:
vs. rehtori Leena Meriläinen (015) 150 700
toimistonhoitaja Henna Huippa-Väänänen (015) 210 300
kurssisihteeri Suvi Laurikainen (015) 210 302
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mikkelinkesayliopisto.fi, fax. (015)150 822
Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli
Toimisto on auki arkisin klo 8-16
Mikkelin kesäyliopisto
Opi, osaa, onnistu aikuislukiossa!
Yksilöllistä ja joustavaa opiskelua perinteisinä iltaopintoina ja monimuotoisesti etäkursseilla.
Tavoitteesi voi olla
Aikuislinjalla opiskelee vuosittain noin 200 aikuisopiskelijaa.
Mikkelin etä- ja aikuislukio
Päämajankuja 4
50100 MIKKELI
Mikkelin Etä- ja aikuislukion www-sivut
sähköposti: ulla.vaisanen(at)mikkeli.fi
puh. 050 3117180

Mäntyharjun Kansalaisopisto – paikka oppimiseen ja harrastamiseen.
Oppiminen on mieltä kiehtova asia! Se avaa uusia ovia, opastaa tuntemattomille poluille, tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, lisää ammattitaitoa, tukee ja auttaa yksilöä elämän muutostilanteissa. Kansalaisopisto toimii oppimisen ahjona, kun kaipaat elämääsi muutosta.
Tervetuloa Mäntyharjun kansalaisopistoon, kunnan omistamaan oppilaitokseen, joka järjestää ajankohtaisia, monipuolisia koulutus- ja harrastuspalveluja kaikenikäisille kuntalaisille myös kuntakeskuksen ulkopuolella. Räätälöimme opetusta tilaajan koulutustarpeiden mukaan maksullisena palveluna. Ota rohkeasti yhteyttä.
Opiston on nähtävissä kunnan kotisivuilla. Ilmoittautuminen opistoon tapahtuu joko internetin kautta, puhelimitse tai tulemalla henkilökohtaisesti opiston toimistoon.
Yhteystiedot ja tiedustelut:
Opiston toimisto on avoinna ma-pe 9-15.
Kompantie 22, (PL 64), 52700 Mäntyharju
p. 0440 163653, sähköposti: iris.lahteenkorva@mantyharju.fi
Kansalaisopiston www-sivut
Henkilöstö:
Rehtori p. 040 589 3164
Musiikin opettaja p. 044 7707 251
Taitoaineiden opettaja p.044 770 7343
sähköposti: etunimi.sukunimi@edu.mantyharju.fi

Mäntyharjun lukio on n. 130 opiskelijan yleislukio. Nuorille tarkoitetun opetussuunnitelman lisäksi tarjoamme myös aikuisille tarkoitetun lukiokoulutuksen. Aikuiset opiskelevat pääsääntöisesti samoilla oppitunneilla nuorten kanssa. Lukion opettajat antavat henkilökohtaista ohjausta ja tukiopetusta tarvittaessa. Lukion tarjoaa myös aikuisopiskelijoille ilmaisen ateria päivittäin. Yhteistyössä kansalaisopiston kanssa järjestämme tarvittaessa valmentavaa ja lisäopetusta myös iltaisin.
Syksyllä 2005 aloitti ensimmäinen aikuisopiskelijaryhmä. Suuri osa opiskelee työn ohessa. Tällöin joustoa ja sopeutumista tarvitaan puolin ja toisin. Kokemukset aikuisopiskelusta ja opiskelijoista ovat erittäin myönteisiä. Opiskelijat on motivoituneita ja antavat elämänkokemuksen mukanaan tuomaa vaihtelua ja syvyyttä oppitunneille. Ensimmäinen ylioppilas aikuislinjalta lakitettiin jo viime vuoden itsenäisyyspäiväjuhlan yhteydessä.
Kaikki lukio-opiskelu ei tarvitse olla tutkintoon tähtäävää. Päiväaikaan annettava opetus on tarjolla myös sellaisille aikuisille, joiden tarkoituksena ei välttämättä ole päättötodistus ja valkolakki. Jos ja kun opiskeluryhmään mahtuu voi aikuinen tulla täydentämään tai kertaamaan osaamistaan. Tästä opetuksesta perittävä korvaus on sama kuin kansalaisopiston kurssimaksu.
Lisätietoa Mäntyharjulla tarjottavasta aikuisopiskelusta:
Rehtori Jyrki Taumala, 0400-438 372
kanslia 0440 163 653
etunimi.sukunimi@edu.mantyharju.fi
www.mantyharju.fi/lukio

Otavan Opisto on sitoutumaton kansanopisto Mikkelissä. Opisto tarjoaa koulutusjärjestelmää täydentäviä ja laajentavia oppimis- ja asiatuntijapalveluja. Opisto etsii ja tarjoaa vaihtoehtoja ja toisinaan myös kyseenalaistaa yleisiä käytäntöjä. Kaikkea toimintaa yhdistää punainen lanka, joka koostuu neljästä säikeestä. Keskeiset neljä arvoa ovat kestävä kehitys, moninäkökulmaisuus, suvaitsevaisuus ja avoin vuorovaikutus. Opiston tavoitteena on auttaa ihmisiä kasvattamaan itselleen juuria, joihin identiteetti perustuu ja siipiä, jotka kannattavat kohtaamaan muuta maailmaa ja samalla luovat pohjan jatko-opintoihin.
Siipiä kasvatetaan sekä verkossa että lähiohjauksessa. Nouse lentoon! Valitse kiitoradaksesi joku alla olevista:
Otavan Opisto
www.otavanopisto.fi
(015) 194 3552 (015) 194 3552
info@otavanopisto.fi

Partaharjun opisto on kristillinen kansanopisto noin kuuden kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta. Se sijaitsee kauniilla harjulla, Salvosjärven rannalla, keskellä luontoa. Partaharjun opisto tarjoaa sekä ammatillista että yleissivistävää koulutusta.
Partaharjun opistossa voi suorittaa:
Opintojen aikana on mahdollista suorittaa kasvatustieteen perusopinnot. Partaharjun opistolla tarjotaan mm. retkeilyn, seikkailun, kädentaitojen ja liikunnanohjauksen opintoja, joita voi valita omien mieltymyksiensä mukaisesti. Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto antaa kelpoisuuden hakea jatko-opintoihin ammattikorkeakouluihin ja yliopistoon.
Partaharjun opiston opiskelijat voivat halutessaan asua opiston asuntoloissa, joissa asuukin suurin osa opiskelijoista. Katso lisää osoitteesta www.partaharjunopisto.info
Partaharjun opisto
Partaharjuntie 361
76280 Partaharju
0207 769 580 0207 769 580 /kanslia

Pieksämäen yksikkö lyhyesti:
Pieksämäen yksikön yrityspalvelut
Aikuiskoulutus
Pk-yritysten koulutus- ja kehittämispalvelu
Puhelinvaihde (015) 221 5111
Käyntiosoite: Kuusitie 41, 76120 Pieksämäki
www.esedu.fi
.jpg)
Löydä erilainen mahdollisuus opiskeluun!
Pieksämäen Seutuopisto tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden itsensä kehittämiseen, monipuoliseen opiskeluun ja harrastamiseen tuottaen näin hyvinvointia ja toteuttaen elinikäistä oppimista.
Seutuopistossa voi opiskella mm. kieliä, musiikkia, käden taitoja, taideaineita, vuorovaikutustaitoja ja liikuntaa. Opetus on yleissivistävää ja ammatillisesti täydentävää koulutusta.
Opintokurssien pituus vaihtelee 2- 100 tuntiin. Opetuksesta peritään opintomaksu.
Kopaseppa tästä! www.pieksamaki.fi/seutuopisto
Puruvesi-opisto on Kerimäen kunnan omistama kansalaisopisto, jonka toimialueeseen kuuluvat Enonkoski, Kerimäki, Kesälahti ja Punkaharju. Puruvesi-opisto tarjoaa lapsille (yli 7 v.), nuorille ja aikuisille tilaisuuden opinto- ja harrastustoimintaan.
Puulan seutuopisto järjestää koulutusta Kangasniemellä, Joutsassa. Leivonmäellä ja Toivakassa. Tutustu opiston tarjontaan osoitteessa www.puulanseutuopisto.fi
RaJuPuSu-opisto on Rantasalmen, Juvan, Puumalan ja Sulkavan alueilla toimiva, laadukasta ja monipuolista opetusta tarjoava kansalaisopisto. Tutustu opiston tarjontaan osoitteessa www.rajupusuopisto.fi
Lukion aikuislinjalla voi suorittaa
Aikuislinjalla voi opiskella kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö, jolla on riittävä pohjakoulutus. Opiskelu suoritetaan päivä- ja monimuoto-opiskeluna: opiskelija osallistuu mahdollisuuksien mukaan luokkatunneille (klo 7.55-14.00 yl.) ja suorittaa opintoja muuten itsenäisesti opettajien ohjauksen mukaisesti. Yksittäisiä kursseja on tarjolla verkkokursseina.
Maksut:
Jos kiinnostuit, kysy lisää kansliasta p. (015) 737 1357

tarjoaa mahdollisuuden joustavaan opiskeluun.
Aikuislukiossa voivat opiskella asuinpaikasta riippumatta
Opiskelu voi olla
Ristiinan aikuislukio
rehtori Matti Hämäläinen, matti.hamalainen@ristiina.fi,
020-7655260, 040-7171881
opinto-ohjaaja Timo Kemppainen, timo.kemppainen@ristiina.fi
040-356 8848
PieksämäkiSavon koulutuskuntayhtymän ylläpitämä Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta Pohjois-Savon ja Etelä-Savon alueilla toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto tarjoaa laaja-alaisesti erilaisia koulutus- ja kehittämispalveluja niin yksilö-, yritys- kuin organisaatiotasollakin.
Toimintatapamme lähtökohtana on tehokkuus ja joustavuus niin opetuksessa kuin oppimisessakin. Räätälöimme koulutusohjelmat ja kehittämispalvelut kunkin yrityksen tai työyhteisön tarpeiden mukaan yhdistettynä osallistujien henkilökohtaisiin kehittymistavoitteisiin.

Savon ammatti- ja aikuisopisto
Teollisuustie 1
76100 Pieksämäki
etunimi.sukunimi@sakky.fi
Puh. (015) 321 8402 (015) 321 8402
www.sakky.fi
Joustavaa ja yksilöllistä aikuisopetusta Piispanmäellä
Opetus on opiskelijalle maksutonta.
Yhteystiedot:
Kanslia on avoinna koulupäivinä klo 14.15 - 18.15 ja perjantaisin klo 9 – 12. Lukuvuoden loma-aikoina kanslia on suljettu.
p. 044 417 4596 (kanslia), p. 044 417 4595 (rehtori)
http://edu.savonlinnaseutu.fi/aikuislukio/
Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto on Itä-Savon koulutuskuntayhtymän ylläpitämä monialainen oppilaitos. Järjestämme aikuiskoulutusta kaikilla kuudella koulutusalallamme, jotka ovat
Koulutusmuotojamme ovat ammatillinen lisäkoulutus, työvoima- ja henkilöstökoulutus sekä oppisopimuskoulutus. Näyttötutkintoina järjestämme perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Keskeisiä toimintojamme ovat myös työelämän kehittämispalvelut, jotka kohdistuvat erityisesti pienyrityksiin.
Koulutus- ja kehittämisohjelmien pohjana ovat organisaation tarpeisiin suunnitellut koulutus- ja kehittämispalvelut sekä tarvittaessa näyttötutkinnot. Valittavana on lyhyitä, päivästä viikkoon kestäviä koulutuspaketteja tai vaihtoehtoisesti useita kuukausia käsittäviä kehittämiskokonaisuuksia. Koulutus voidaan toteuttaa monimuotoisesti kokopäiväopiskeluna tai iltaisin ja viikonloppuisin. Koulutuksen ja kehittämistoiminnan suunnittelussa otetaan huomioon laajasti käytettävissä olevat rahoitusmahdollisuudet.
P. (015) 550 6000 (vaihde)
www.samiedu.fi

- monipuolisia koulutuspalveluja ympäri vuoden
Savonlinnan kesäyliopiston toimitilat sijaitsevat Savonlinnan keskustassa, osoitteessa Puistokatu 5.
Tervetuloa opiskelemaan ja lisäämään osaamistasi Savonlinnan kesäyliopistoon!
Puistokatu 5, 3. krs, 57100 Savonlinna
Puhelin (015) 555 0853, fax (015) 555 0852
e-mail: kesayliopisto@savonlinna.net
www.savonlinnankesayliopisto.net

Savonlinnan kristillinen opisto on vuonna 1946 perustettu kansanopisto, joka antaa yleissivistävää vapaan sivistystyön koulutusta sekä perus- ja lisäkoulutusta tavoitteena edistää yksilöllistä kasvua sekä seurakunnallista ja yhteiskunnallista vastuuta
Opintolinjoja:
Kurssitoiminta ja muu maksupalvelutoiminta on merkittävä osa opiston toimintaa. Opisto tarjoaa myös majoitusta, ruokapalveluita, erilaisia koulutus- ja ohjelmapalveluita, vuokrattavia tiloja, sekä ulkopuolisillekin vuokrattavia saunoja. Opistolla on 12 rakennusta ja majoituspaikkoja noin 120
www.sko.fi
Savonlinnan kristillinen opisto
Opistokatu 1, 57600 Savonlinna
p. (015) 572 910 fax (015) 572 9121
Pitkien linjojen opettajat: (015) 572 9123
Lyhytkurssit: (015) 572 9124

Hurraa - meillä luodaan urraa!
Koulutuskeskus Agricola (Pieksämäki) tarjoaa aikuisille henkilökohtaista urapalvelua.
Meillä on mahdollista suorittaa:

Ammatti- ja erikoisammattitutkintoja:
Tarjoamme myös erilaista vapaan sivistystyön kurssitoimintaa.
Koulutukset toteutetaan monimuotoisesti huomioiden aikuisten erilaiset työ- ja elämäntilanteet. Katso tarkemmin oppilaitosympäristömme palvelut http://www.kkagricola.fi/
Hurraa - tule luomaan urraa!

Soisalo-opisto toimii Heinäveden, Joroisten, Leppävirran ja Varkauden alueilla sekä taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän osalta myös Pieksämäellä.
Soisalo-opiston koulutusalat ja yhteystiedot:
Kansalaisopisto:
äden taidot, taiteet, musiikki, liikunta, tanssi, teatteri, kielet, atk
P. 040 713 8660 (toimisto), 040 713 8630 (rehtori)
Kurssitarjontaa osoitteessa: www.hellewi.fi/soisalo-opisto
Taiteen perusopetus:
laaja oppimäärä: musiikki (Keski-Savon musiikkiopisto)
yleinen oppimäärä: kuvataide, tanssi, puhallinkoulu, käsityö
P. 040 713 8639 (toimisto), 040 713 8638 (apulaisrehtori)
Aikuiskoulutus:
kesäyliopistoyhteistyö, avoin yliopisto, ammatillinen täydennyskoulutus, hankkeet ja kehittämistyö
P. 040 713 8658 (aikuiskoulutuspäällikkö)
Lisätietoa: www.soisalo-opisto.fi
Iloa ja elämyksiä!
Suomen Nuoriso-opisto on vuodesta 1923 lähtien järjestänyt monipuolista koulutus- ja kurssitoimintaa. Tänä päivänä palveluinamme ovat erilaiset koulutus-, kurssi-, majoitus- sekä ateriapalvelut.
Opistolla on käytössään laadukkaat ja yksilöllisiinkin tarpeisiin soveltuvat tilat niin kampusalueella kuin kahdessa leirikeskuksessakin: Marjoniemessä ja Riuttalanhovissa.
Vieraile osoitteessa www.sno.fi, josta löydät tarkempaa kuvausta toiminnastamme yhteystietoineen. Annamme aina mielellämme lisätietoa opistostamme ja sen palveluista!
Tanhuvaaran Urheiluopisto esittäytyy
Tanhuvaara aikuiskouluttajana
Tanhuvaaran Urheiluopisto - Tähtää korkealle, etene pitkälle!
www.tanhuvaara.fi
Respa: p. (015) 582 0000, respa@tanhuvaara.fi
Työväen sivistysliitto TSL, opintokeskus, Mikkelin aluetoimisto
TyöMikkeli on työttömien omaehtoinen työelämään suuntautuva koulutus- ja aktivointiprojekti. Projekti järjestää työllistymistä edistävää toimintaa sekä ammatillisia valmiuksia lisäävää ja ylläpitävää koulutusta yhteistyössä toimijaverkoston kanssa.
Tavoitteemme
Koulutusohjelmassa
TSL-OPINTOKESKUS / TyöMikkeli
Porrassalmenkatu 26, 50100 Mikkeli
015–367 861 015–367 861 / 0400 926 751 0400 926 751
sähköposti: tyomikkeli@tsl.fi
www.tsl-mikkeli.fi

Valamon kansanopisto on Valamon luostarissa toimiva lyhytkurssiopisto, jonka toiminta on avointa kaikille. Toimintaa on ympäri vuoden, painopisteenä ovat
Seminaaritoiminta pyrkii rakentamaan siltaa ajassa liikkuvien teemojen ja uskonnon maailman välille. Luostariympäristö, kaunis luonto ja säännöllinen jumalanpalveluselämä ovat osaltaan tukemassa eheän ihmisyyden rakentumista. Tavoitteemme on, että oppiminen voi tapahtua paitsi korkeatasoisten luentojen, myös kokemuksen ja kohtaamisen kautta.
Taito Itä-Suomi ry edistää käsityötä kulttuurina, taitona ja elinkeinona Etelä-Savossa ja Varkauden seudulla. Taito Itä-Suomi ry tarjoaa kehittämiskoulutusta käsityöyrittäjille ja yrittäjiksi aikoville sekä käsityötekniikoihin liittyvää koulutusta harrastajille sekä henkilöille joiden työhön liittyy.